lauantai 2. kesäkuuta 2012

Diktaattori, orjat ja alamaiset

Huuuuuippu hyvä luokkaretki saatiin torstaina päätökseen ja kaikilla taisi jäädä tosi hyvä mieli retkestä, vaikka välillä rakas diktaattorimme (opomme) Jorma sai päähänsä mahtavimpia ajatuksia ja ne kyllä sai kaikki HIEMAN hiillostumaan. No ei se mitään, onhan se välillä ihan virkistävääkin väitellä asioista... ;)

Mutta jos vaikka tässä kertoisin vähän ohjelmasta ja laittaisin loppuun kuvia reissun varrelta... :)

Maanantai 28.5
Lähdimme koululta klo. 9 kohti Helsinkiä, söimme välillä Kuortin ABC:llä hampurilaisateriat ja jatkoimme matkaa. Ensimmäinen kohteemme Helsingissä oli Eduskuntatalo, jossa kiertelimme oppaan mukana. Loppuilta meillä olisin vapaa-aikaa ihan illalle saakka. Kukaan fiksu ei ollut muistanut kertoa meille, että alhaalla on oleskelutilat hiljaisuuden jälkeiselle ajalle ja tottakai hotellin respan työntyekijä tuli vilmoittamaan meille, että olimme liian äänekkäistä, kun hiljaisuutta oli kulunut jo 2h. Noh kaikki halukkaan kyllä lähtivät sen jälkeen sinne alas viettämään aikaa. :)

Tiistai 29.5
Aamupala oli klo. 9 ja klo. 9.30 oli lähtö Helsinkiin tutustumis kiertoajelulle. Kävimme ihan paikan päällä tutustumassa Sibelius-monumenttiin ja Temppelinaukion kirkkoon. Se kirkko oli oikeasti tosi hieno! :)  Seuraavaksi ohjelmassa oli Suomenlinna, joka oli ihan liian lyhyeen aikaan kitistetty, koska emme kerenneet kuin kierrellä linnan muureja... Joskus voisi paremmalla ajalla vierailla paikassa, koska tykkäsin vesibussista! :DDDD Ja onhan siellä muutenkin tosi nättiä. :) Mutta kun pääsimme takaisin Kaupparorille, jonne vesibussimme toi meidät Suomenlinnasta, meillä oli PUOLITUNTIA vapaata aikaa... N-I-C-E, siinähän ehtiikin hirveästi. Mutta Heidin kanssa istuimmekin sitten vain Senaatintorilla Tuomiokirkon rappusilla. :) Seuraavaksi meillä olikin jo kiire tutustumaan Helsingin kaupunginteatteriin, jossa yhden luokkalaisen täti on näyttelijänä. Hän kierrätti meitä ympäri teatteria, mutta mielestäni kohde ei ollut kummoinen. Tämän jälkeen meillä oli TAAS puolituntia aikaa hakea itsellemme iltapalaa. Kun tämä aika oli kulunut me lähdimmekin kohti Pasilan YLE-keskusta, joka oli tosi mielenkiintoinen paikka. Kävimme Kotikadun Jannen asunnossa ja sarjassa näkyvässä kahvilassa. Tutustuimme myös huuuuuuurjan suureen pukuvarastoon, sieltä varmasti löytyisi ihania helmiä vuosien varrelta! Ilta olikin sen jälkeen jo niin lopussa, että suurinosa jäi tämän jälkeen vain majoitukseemme, joka oli muuten Stadion Hostel. Ja paikka oli varmasti remontin tarpeessa, koska kaikki saivat sieltä jonkun "kupan". Minullakin kutittaa kurkkua ja nyt on hirveä nuha...

Keskiviikko 30.5
Aamupalalle klo. 8.30 ja 10:ksi oli meno Heurekaan, vietimme siellä muutaman mukavan tunnin ja melkein kokoajaksi löysimme sieltä tekemistä. Jorman järjestämä Planetaarioesitys oli kyllä aika mielenkiintoinen, koska se oli joku lastenohjelma... Mutta ei se mitään. :D Tämän jälkeen meillä oli n. 3h vapaa-aikaa, koska pakotimme tiistai-illan jurputtamisella skippaamaan Korkeasaaren välistä, koska meillä oli niin vähän aikaa kierrellä kauppoja. Se aika meni mukavasti! Illalla kävimme vielä muutaman tunnin Linnanmäellä ja aluksi olin siellä vain Sakun kanssa ja kiertelimme kaiken maailman pelihalleissa! SAKU EI VOITTANU MULLE ÄNGLI PÖKKETI-PEHMOLELUAAA, SEN PITI... >:( Mut sai Saku anteeksi. ♥  Loppujen lopuksi kuitenkin kävimme Heidin kanssa 4 kertaa putkeen Vanhassa vuoristoradassa, 3 ensimmäistä kertaa oli tosi hauskoja ja meitä vain nauratti, neljännellä kerralla se ei enää ollutkaan niin hauskaa... :D Mutta mukava silti. :)

Torstai 31.5
Lähtöpäivä ja aamu oli aikaa shoppailla. No Jorma sitten keksi edellisenä iltana, että kun meillä oli silloin niin paljon vapaa-aikaa, ettemme tarvitse sitä sinä aamuna niin paljoa, joten kävimme pyörimässä Kiasmassa puolistuntisen verran. Se oli juuri sopiva aika, koska paikka oli niin seko, että huuhhuuuh. :D Mutta sitten lähdimmekin kohti Vantaata ja Fazerin tehdasta, josta saimme tottakai karkkia ja saimme syödä suklaata niiiiin palöjon kuin tahdoimme. (8 Tämän jälkeen olikin kotimatka edessä ja pysähdyimme syömään matkalla Juvan ABC:lle. Matka jatkui taas edelleen kohti Tuusniemeä ja loppumatkasta valvojamme sanolivat kauniita sanoja... Seppo sanoi että sillä tulee ikävä meitä ja että me ollaan ihania ja että se rakastaa meitä... :) ♥



Kokonaisuudessaan ihana matka! Ja muuten tuo otsikko on siitä, että Jorma sanoin määrräillessään meitä itseään diktaattoreiksi, muita valvojia orjiksi ja oppilaita alamaisiksi, ihan jees poks ja silleen. Onhan se Jorma aika vitsiniekka...

Mut lopuksi kuviaaaa.....









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti