Nämä ovat kirjallisuusanalyysiin luettavan kirjan viimeiset lauseet, mutta koko kirja pistää miettimään asioita toisella tavalla. Toivoisin, että jokainen ihminen lukisi tämän kirjan, jotta ymmärtäisi kuinka katoavaista aika on. Ja että sitä ei saa enää takaisin. Itseasiassa tämä kirja jonka luin on se samainen kirja, josta lupasin kertoa teille syksyllä.
Oikeastaan en haluaisi kertoa tästä kirjasta oikein mitään (minulle taitaa tulla aika hankalaa kirjoittaa tästä jotain analyysiä, nice), koska haluan että jokainen lukee sen itse ja tekee omat johtopäätöksensä. Kun Piri sanoi minulle että itken varmasti lopussa, olin jo varma että tässä kirjassa on sitä jotain. Voitte vain arvata, minähän itkin siinä lopussa ja jo ennen loppua. Se tunne, mikä siinä kohdassa vallitsee on niin jotain. Huhhuh, olen varmaan vieläkin sekaisin koko kirjasta.
Mutta jos pakko jotain on sanoa niin kirja kertoo miehestä, Lou Suffernista, joka on hyvin kiireinen. Hän tekee vain töitä ja vielä lisää töitä ja ei arvosta perhettään. Loulla ei riitä aikaa ollenkaan perheelleen ja hän on vieraantunut siitä kokonaan. Eräänä päivänä työmatkallaan hän huomaa työpaikkansa nurkalla kerjäläismiehen Gaben. Lou järjestää Gabelle töitä työpaikkansa postitusosastolta ja yhtäkkiä huomaa, että Gabe on joka puolella hänen elämässään. Louta häiritsee Gaben kokoaikainen läsnäolo, mutta olisikohan Loulla syytä kuunnella mitä Gabella on kerrottavanaan ja opetettavanaan? Niin sitä voi miettiä. Sen voi tästä kirjasta lukea.
Lahja opettaa ihmisiä rakastamaan tätä hetkeä jossa juuri nyt elämme, koska et saa ikinä yhtäkään elämääsi sekuntia takaisin. Tämä hetki on vain nyt ja se on ainutlaatuinen. (Btw. meinasin itkeä, kun kirjoitin nämä viimeiset lauseet tähän.. Siitä voi jo toki päätellä, kuinka paljon tämä kirja tunteita herättää.)
